“Olisipa mukavaa, kun meidänkin ajopelit olisivat kunnossa”. Jos tällainen ajatus nousi mieleen, olipa kyseessä sitten lasitettu umpivaunu tai pikkuinen kirkkoreki, niin rohkeasti vain yhteydenotto meille.

Ensimmäiseksi kannattaa lähettää kohteesta pari kuvaa joko sähköpostitse tai vaikka ihan perinteisellä postilla. Voimme myös tulla katsomaan kohteita ihan paikanpäälle (paikanpäällä tehdystä arviosta joudumme laskuttamaan matkakulut). Jokatapauksessa ennen restaurointitarjouksen tekemistä kohde on nähtävä tavalla tai toisella, sillä näkemättä on mahdoton sanoa, minkä hintainen restaurointi on kyseessä ja kauanko kohteelle työstöaikaa on varattava. Tarjousta pyydettäessä kannattaa myös kertoa, tuleeko vaunu ajokäyttöön vai museoidaanko se näyttelyesineeksi. Käyttötarkoitus vaikuttaa työstötekniikkaan jonkin verran.

Kun olemme tutustuneet kohteeseen, teemme restauroinnista kirjallisen tarjouksen työvaihe-erittelyn kera. Halutessanne voidaan tarjouksen teko vaiheessa lähettää myös mallikappaleita esim. kankaista ja nahoista, joita kohteessa voitaisiin käyttää. Yleensä restauroinnissa kohde pyritään palauttamaan alkuperäiseen asuunsa, mutta toki asiakkaan toiveet otetaan huomioon esim. vaunun värityksessä.

Kohteen kunnon ja meteriaalien perusteella osaamme sanoa kauanko aikaa työstämiseen tulee varata. Restaurointi on melko hidasta työtä, joten esim: vaunujen työstöaika on keskimäärin noin 3 kuukautta pitkälti materiaaleista johtuen. Äärimmäisen harvoin saamme kohteen työnalle välittömästi, vaan työtilanteesta riippuen jonotusaika vaihtelee. Nämä seikat kannattaa huomioida restauroinnin ajankohtaa ajatellen. Jos ajoneuvo tulee ajokäyttöön, ilmoittakaa meille millaiselle hevoselle ja minkä tyyppiselle valjastukselle valmistetaan aisat.

Tarvittaessa hoidamme koko prosessin: noudamme kohteen, suoritamme restauroinnin ja tuomme valmiin kohteen takaisin. Kuvaamme kaikki työvaiheet ja halutessaan asiakas saa myös itselleen kuva-CD:n, jolta on mielenkiintoista katsella, millaisen työstöprosessin ajoneuvo on käynyt läpi.